9.1.2016

DIY : Tassuissa pysyvät tossut

Tossuohjetta tarjolla palelevien koirien omistajille. Tein viime talvena näistä tossuista jo kaksi kappaletta, kun edelliset tossut oli turhan ohuet ja alkoivat jo kulua puhki. Kaksi tossua sain siis tehtyä, mutta kahdet jäi uupumaan, kun tarranauha loppui. No sitä tarranauhaa kyllä ostettiin hyvin pian, mutta sain loput kaksi tossua kuitenkin vasta nyt tehtyä.

IMG_8990
Tämä ohje on pitkävartisille tossuille, joissa on kahdessa kohtaa tarrakiinnitys. Ohjetta soveltaen voi tietenkin tehdä myös lyhyempivartiset yhden tarran tossut. Nämä pitkänmallliset on Tipsulla pysyneet kuitenkin parhaiten jalassa, eli suosittelen tekemään tällaiset, varsinkin jos koira ei ole kovin isokokoinen. En osaa sanoa miten tällaiset istuvat isolle koiralle, kun ei ole kokemusta. Tarrat nimittäin tulee niin, että alempi tarra on heti tassun jälkeen, mutta ylempi tarra vasta polvinivelen yläpuolella. Alkuselitykset sikseen - mennään ohjeeseen!

Ohje:
Tarvitset: 
IMG_8961 Kangasta, fleece sopii, mutta kannatan jotakin paksumpaa. Itse suosin kierrätystä ja käytin kankaana huovutettua villapaitaa. Se on sen verran tiheää, että pitää jonkin verran kosteuttakin. Fleece taas kastuu helposti ja saattaa kulua yhdessä talvessa puhki. Tarvitset myös tarranauhaa. Tipsun kokoisiin tossuihin nauhaa meni 20 cm/tossu, eli kannattaa varata sitä reilusti! Kuvan kaltaisia tarranauhapaketteja tarvitsin siis kaksi. Lisäksi tarvitset ompelukoneen, koiran ja sakset yms.

1. Ota kangas ja pyydä koira makaamaan sen päälle niin, että pystyt piirtämään tossun sen tassua mukaillen.  Kannattaa piirtää kunnon saumavarat. Tossua on nimittäin helpompi pienentää kuin isontaa, jos koko ei sovi. Piirrä niin pitkä varsi, että se ylettää kunnolla koiran polvinivelen yläpuolelle. Kuvasta näet miten pitkä varren pitää olla suhteutettuna koiran jalkaan.

IMG_8965

2. Leikkaa piirtämiäsi viivoja pitkin. Tätä palaa voit käyttää kaavana muille paloille, eli leikkaa vielä seitsemän samanlaista palaa. Huomioi kuitenkin, että koiralla on takajaloissaan nivel ylempänä, kuin etujaloissaan. Eli, jos haluat takajalkojenkin tossujen ylettyvän nivelen yläpuolelle, kannattaa niille leikata varmuuden vuoksi vielä pidemmät varret.

3. Nyt ota kaksi palaa, käännä ne vastakkain niin, että kankaan nurjat puolet näkyvät ulospäin. Eli tossu ommellaan nurjalta puolelta. Voit kiinnittää kappaleet toisiinsa nuppineuloilla. Ompele sitten alla olevan kuvanmukaisesti. Lopeta ommel siis siihen kohtaan, mihin tulee ensimmäinen tarrakiinnitys. 

IMG_8968

4. Nyt voit leikata tarvitsemasi pituiset tarranauhan pätkät ja ommella niiden reunaan siksak-ompeletta purkaantumisen estämiseksi. Kannattaa leikata mieluummin liian pitkät, kuin liian lyhyet tarrat. Alla on kuva, jossa näkyy miten tarranauha kiertää jalan. Voit siis mitata sopivan pituuden sovittelemalla nauhaa jalan ympärille kakkoskuvan tyyliin. Nauhat asetetaan ompeluvaiheessa siis päällekkäin ensimmäisen kuvan kaltaisesti. 
PicMonkey Collage 5. Nyt ommellaan alempi tarrakohta kiinni tossuun. Eli aseta tarranauhan puolet päällekkäin yllä vasemmalla olevan kuvankaltaisesti. Tarran puolet eivät siis ole vastakkain, vaan päällekkäin. Laita ne näin tossun sisään, reunat siihen kohtaan mihin keskeytit ompeleen viimeksi. Tarranauhat jää tässä vaiheessa siis tossun sisälle. Näyttäähän nyt samalta, kuin alla olevassa kuvassa? Jatka tossun reunaa ommellen, ompelet nyt nauhojen yli. Sitten arvioi mihin kohtaan tulee seuraavat tarranauhat. Näiden kahtien tarrojen väliin pitää siis mahtua koiran polvinivel. Ompele seuraava tarra samalla lailla oikealle kohdalleen kuin edellinen. Tämä on vaikeaa selittää, mutta toivottavasti ymmärrätte kuvia katsomalla! Toisen tarrakohdan jälkeen ompele vain hieman, älä ompele siis ylös asti. Reuna jää siis ylhäältä hieman auki, jotta tossu on helpompi laittaa jalkaan.
IMG_8983

6. Käännä tossu oikein päin ja toivo kaikilla voimillasi, että tarranauhat ovat oikein päin. Jos nauhat ovat oikein, käännä tossu nurinpäin, leikkaa ylimääräiset saumavarat ja ompele reunaan siksakkia, jos epäilet kankaan purkaantuvan käytössä. Nyt vain tossu oikein päin ja sovittelemaan. Tee samalla tyylillä vielä kolme muuta tossua. Mutta, jos haluat takajalkojenkin tossujen ylettyvän nivelen yläpuolelle, kannattaa varulta kiinnittää niiden ylemmät tarranauhat ylempään kohtaan, kuin etutassuissa. Tipsulle tein kaikista tossuista yhtä pitkiä ja laitoin tarranauhat samoille kohdille. Takajaloissa tossujen ylempi tarra kuitenkin ylettää siitä huolimatta nivelen yläpuolelle. Ja alla näkyy meidän valmiit tossut!

IMG_8986

14 kommenttia:

  1. Tää oli tosi kiva ja ajankohtainen :)

    VastaaPoista
  2. Vihdoin! Olen etsinyt näitä ohjeita kauan jo. Mistä tuota tarranauhaa saa ? Voiko tarranauhan tilalla käyttää jotakin muuta ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oon ostanut sitä halpa-hallista, mutta sitä löytyy myös esim. Antassusta. :) jotkut on pitäneet niin että on kiertäny hiusponnarin tossun ympärille, siis irtonaisena. Mulla ei oo kokemusta, että miten nuo pysyy sitten jalassa sillä keinolla.

      Poista
  3. Ihana ohje, todella mahtava!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus! Tosi tarkat kuvat, näitä DIY-postauksia on odotettu;)

    lapinporokoirasani.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo näitä on moni kysellyt, ja mulla vähän kestää tää toteutus :DD

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Hyvä ja selkeä ohje! Meilläkin on itsetehdyt tossut ja peittoaa kyllä mennen tullen kaupasta ostetut, jotka ei pysynyt yhtään jalassa. Tuo fleece tosiaan kuluu aika helposti, niin vois kyllä seuraavalla kerralla kokeilla tuollaista villakangasta! :) Pysyykö nuo pitkävartiset tossut miten hyvin jalassa vai valuuko helposti ruttuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo kannattaa kokeilla tollasta paksumpaa seuraavaksi. Jos tekee tossuista niin pitkät, että ylimmän tarran saa kiristettyä nivelen yläpuolelle, niin sitten pysyy erinomaisesti, eikä mene ruttuun! Jos kiinnittää sen tarran nivelen alapuolelle, niin luultavasti kasaantuvat ainakin jonkun verran nilkkoihin.

      Poista
  6. Sait haasteen blogissani: http://pollenkirjakarsina.blogspot.fi/2016/01/liebster-award.html

    VastaaPoista
  7. Supernäppärät! Ois varmaan Martalle tosi hyvät, kun on isot tassut :) Kiitos selkeästä ohjeesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä hyviksi todetut! Kannattaa testata, jos alkaa Martalla tassuja paleltaa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!