13.3.2016

Ruokatestausta ja muita kuulumisia

Hiihtoloma oli ja meni, huomenna on palattava kouluun. Mulle lomat tarkottaa yleensä tilaisuutta tehdä reissuja ja nukkua aamulla pitkään. Tällä viikon lomalla kerkesin tehdä kaverin kanssa muutaman päivän reissun junalla Helsinkiin ja loput päivät touhuta kotona kaikenlaista. Koirahommat on tälläkin lomalla jääneet pois suunnitelmista - Helsingistä toin Tipsulle tuliaisiksi turvavyöpalan autoon ja vähän nameja, mutta muutempa tuo on jäänyt melko vähälle huomiolle ainakin minun osalta.

Tämän kuun alkupuolella aloitettiin Tipsun kanssa Hau Hau Championin Vehnätön valinta -ruokatestaus, jota kestää nyt tämä kuukausi. Meidät on siis valittu tällaseen testitiimiin, jossa testataaan HHC:n vehnätöntä ruokaa kuukauden ajan. Raportoidaan muiden testaajien tavoin, että miten tuo ruoka sopii koiralle. Meillä on testissä Lohi&Peruna -kuivaruoka ja lisäksi hammashoitoluut sekä pari märkäruokaa. Tuon pikku reissun takia en ole aivan vielä päässyt kärryille, että miten testaus on lähtenyt käyntiin, mutta eiköhän se tästä ala selkenemään. Pahasti näyttää siltä, että ruoassa on jotain allergisoivaa tai muuta kutinaa aiheuttavaa, Tipsu kun on taas alkanut rapsutella ja järsiä itseään enemmän. Täytyy nyt vielä katsoa tämä testi loppuun ja sen jälkeen blogin puolelle tehdä jonkinlainen ruokaraportti. Jotkut muutkin ruoat on saanut Tipsun ihon kutisemaan, mutta vielä en ole keksinyt, että mikä ainesosa sen kutinan saa aikaan. Ruoka tuntuu olevan kuitenkin ihan laadukasta ja maistuu hyvin - muille testitiimiläisille on tainnut sopia oikein mallikkaasti. Epäilen myös, että Tipsun paino ei pysy tällä ruoalla riittävän korkeana, kun safka on niin vähärasvaista. Tipsu on tosi vaikea pitää massassa - ainut ruoka jolla tarvittavat lisäkilot on saatu, on ollut Valion Active. Kuulostaa hullulta omaan korvaan syöttää Tipsulle superaktiivisille koirille tarkoitettuja ruokia, kun tuo on meillä ihan kotikoiran roolissa, eikä sen kummemmin mitään rasittavaa ja rankkaa tee. Johonkin se ilmeisesti sen rasvan kuluttaa, ehkä ajatustyöhön. Tai sohvalla kyljen kääntämiseen. 

Käytiin eilen kunnon metsälenkki, edellisestä olikin aikaa jo liian kauan. Pelloilla ja joen jäällä ollaan kyllä juoksenneltu, mutta metsään tuo ei ole juuri päässyt. Syynä tietenkin se, että liian usein Tipsu sotkee itsensä liinan kanssa puihin ja oksiin. Alla olevat kuvat siis tältä kyseiseltä lenkiltä.

IMG_2522
IMG_2557
IMG_2499
IMG_2414
IMG_2470
PicMonkey Collage1
IMG_2465  

12 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia <3!

    VastaaPoista
  2. Voi harmi jos tuo ruoka ei teille sopinutkaan! Mahdollisen allergeenin selvittämisissä voi kyllä olla melkoinen homma.

    Ihanan raikkaita kuvia taas! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tuota sais kätevästi myös ostettua kotikaupungista jos vain sopisi. Täytyy nyt vielä toivoa että tuo kutina johtuiskin jostain muusta kuin ruoasta. Onneksi on nyt ainakin tuo Valion Active muistissa, että siitä ei ainakaan Tipsua kutita niin ei tarvii alottaa sitä hirveetä ruoanvaihtelurumbaa.. :)

      Poista
  3. Teidän tapauksessa kutina voisi johtua myös pudonneesta rasvan määrästä, ellei ole syytä epäillä jotain tiettyä ruoka-ainetta esim. aiempien oireiden perusteella. En nyt malttanut tarkistaa, mutta yhtä hauhaun ylläpitoruokaa syöttäneenä se on aika rasvatonta tavaraa mihin tahansa aktiivisen ruokaan verrattuna. Joten hätä ei välttämättä ole tämännäköinen sen allergia- tai yliherkkyysasian kanssa. :)

    Mulla oli vähän samat fiilikset, kun ostin omalle villakoirajunnulle Royal Caninin turborasvaruokaa ja säkissä on saksanseisoja. Se on ollut kuivamuonaksi huipputoimiva ja jäi käyttöön meillä. Mutta kyl mua silti huvittaa kuskata jo toista säkkiä jotain huskybensaa puudelille. :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en oo just sen ruoan rasvamäärää tarkistanut, mutta vaikuttaa vähärasvaiselta verrattuna moneen muuhun. En kyllä tiennyt että tuo rasvan vähyyskin voi vaikuttaa noin, toivotaan että kyse on vaan siitä :)

      Hahah, huskybensaa :DD

      Poista
  4. Meille kasvattaja sano aikoinaan, että ei perunaa (villakoiralle). Saattaa sekin aiheuttaa iho-ongelmia. Onko Tipsu syöny perunaa aikasemmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa. On saanut silloin tällöin jämäpottuja, mutta aiemmissa kuivaruoissa ei ole tainnut perunaa olla. Tuohan taitaa olla vaan "täyteaineena" tuossa ruoassa, koira tuskin hyötyy siitä millään tavalla. Voi olla sekin mahdollista, että Tipsu on juuri perunalle allerginen. Tiedäppä sitä :/

      Poista
  5. Todella ihania kuvia!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia

    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ompa ihania kuvia! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!